maanantai, 12. maaliskuu 2007

LC - Hope

Täten surukseni ilmoitan, että tämä on nyt loppu. Ei yksinkertaisesti aika eikä kiinnostus riitä. Jätän tämän tarinan tänne kuitenkin luettavaksi.

Kiitos kaikille lukijoille. : >



maanantai, 12. maaliskuu 2007

Osa 5. Rumien lasten kasvua ja yksi petturi.

Noniin, pahoittelen siis että tämä jakso on kestänyt kuukaudenpäivät. Vihaan siis Vuodatuksen kuvagallerian kanssa sähläystä, sekä satojen kuvien kaivelua koneeltani. Tämä jakso on varmaan hieman sekava, sillä olen täysin unohtanut kuka kukin on, sillä itse pelissä olen hieman pidemmällä joten jotkut ovat hieman unohtuneet. Aloitetaas.


445170.jpg
Perijäksi selvisi siis Lucy. Callie ja Asser olivat innoissaan tyttärensä paluusta ja samalla Callien elämäntoivekin toteutui: "Kolme lapsista valmistuu yliopistosta". Lucy kutsui heti kihlattunsa Jackien kylään joka muutti Hopen suvun tontille.

445032.jpg
Lapsia olisi hankittava ja pian. Lucy pyysi Jackien illalla tämän kanssa poreammeeseen pienet takaa-ajatukset mielessään...

445096.jpg
Miehet eivät sano Ei, kun hauskuudesta on kyse!

445063.jpg
"Kulta, meillehän tulee pian lapsenlapsi", Asser sanoi vaimolleen. Jackie hieman kauhistui Lucyn vanhempien suorasukaisuutta, mutta Lucy vain hymyili onnellisena. Hän oli tietenkin kertonut koko maailmalle olevansa raskaana.

445150.jpg
Myös kissa Cho, jonka muistatte ehkä parijaksoa takaperin, oli kasvanut isoksi kolliksi. Tämän turkkia hieman muunneltiin, mustat kissat ovat liian tavallisia.

445049.jpg
"Sainpas vihdoin oman työn!" Lucy tuumasi iloisena. Hän oli saanut työtä viihde-alalta.

445048.jpg
"Voi tuota tyttöä.. Ahmii ruokaa minkä ehtii..," Callie mietti katsellessaan tyttärensä ylensyömistä.

445137.jpg
"Hei! Vatsa kasvoi taas!" Lucy hämmisteli herätessään keskellä yötä. Kohta tulisi uusi käärö tähän maailmaan!

445036.jpg
Niin sieltähän se sitten jonkin ajan kuluttua tulikin. "Aaaaa! Auttakaa! Minua sattuu hirveästi!" Lucy huusi tuskissaan. Callie juoksi auttamaan tytärtään ja Asserin työtoveri taustalla oli järkyttynyt.

445099.jpg
Sukuun ilmestyi näin sulo, oudonnäköinen pikkuinen joka ristittiin Veronicaksi. Vaippamaakari on siis tyttö. Veronican isä ei näytä kovin ilahtuneelta ja pappa miettii jotain muuta kuin vauvaa.

445039.jpg
Hetken päästä kaikki olivat iloisia. Veronica oli tervetullut sukuun. Asseria ei kiinnostanut kyllä lapsenlapsi nyt yhtään.

445043.jpg
"Nuku hyvin äidin pikku kulta", Lucy leperteli Veronicalle laittaessaan tämän nukkumaan.

445133.jpg
Mutta mitäs.. Callie, söitkö pilaantunutta ruokaa vai oletko taas raskaana? Juurihan sinä synnytit yhden käärön, nyt tahdot taas toisen!

445078.jpg
"Kissakin pitää ruokkia.." Asser tuumaili suihkusta tultuaan. Tuota.. Et sitten vaatteita aikonut päällesi pukea? Taitaa se vanhuus kolkutella ovelle.

445130.jpg
"Ensimmäinen kerta uuden naisen kanssa on aina upea! Mehän voisimme ehkä kokeilla sitä..?" Jackie ehdotteli Callielle. Mikä noita lapsenlapsen miehiä aina vaivaa kun he AINA ehdottelevat ja ihastuvat vaimonsa/tyttöystävänsä äitiin?!

445053.jpg
"Perkele sinä et tästä näin vain selviäkään.." Lucy sähisi hampaidensa välistä. Mitä nyt on tapahtunut?

445161.jpg
No, hetki taakse päin Jackie tapasi unelmiensa seksikkään blondin ja toi hänet tietysti sisälle.

445191.jpg
"Muhinoitko sinä tuon hupakon kanssa minun olohuoneessani!" Lucy raivosi. "Kulta ota ihan rauhallisesti.. En minä mitään tehnyt.." Jackie totesi tyynesti. Pari sopi riitansa ainakin väliaikaisesti. Lapsi ja tuleva lapsi/lapset yhdistivät liikaa.

445171.jpg
"Apua! Nyt se taas iskee!" Lucy huusi olohuoneessa. Toinen raskaus oli ollut odotettua helpompi mutta synnytys oli aina samanlainen.

445069.jpg
Maailmaan putkahti tämä pikkuinen tyttö joka sai nimekseen Venus. Aivan samannäköinen kuin isosiskonsa syntyessään!

445070.jpg
Mutta eihän yksi riittänyt eihän.. Maailmaan tuli vielä toinen toukka joka oli vuorostaan poika! Ensimmäinen poikavauva koko suvussa. Poika ristittiin Jayksi.

445051.jpg
Illalla juhlistettiinkin onneksi Veronican syntymäpäivää. Kolme vaippavauvaa olisi liian kova pala jokaiselle.

445159.jpg
Tuota... Ulkomuoto on mitä on.. Varmasti eniten se johtuu noista hirveistä korvaavista ihonväreistä ja silmistä (jotka siis onneksi vaihtuvat kohta). Veronica oli hirveä marisija mutta onneksi siisti.

445106.jpg
Veronica piti tietenkin heti opettaa elämän perustavoille. Isoäiti Callie sai kuitenkin hoitaa sen homman, sillä Lucylla oli jotain aivan muuta tekemistä..

445135.jpg
"Mitä kummaa? Taasko minä olen raskaana? Eihän tästä ole kuin muutama viikko kun synnytin.." Lucy pohti kamalan vatsakivun kohotessa.

445113.jpg
Lucyn loppupäivät menivätkin tehden tuttavuutta vessanpöntön kanssa, jota hänen äitinsä oli suosinut myös. Lapsia lapsia lapsia ja vielä vähän lisää lapsia!

445162.jpg
Samana iltana olikin vuorossa Venuksen ja Jayn syntymäpäivä. Venuksesta tuli täysin samannäköinen isosiskonsa kanssa ja Jay näytti heiltä mutta poikana vain. Kumpikin oli siistejä, hieman marisijoita.

445094.jpg
Lucyn raskaus eteni hyvää vauhtia ja tämä päättikin valmistaa juustokakkua, sillä oli kuullut että se edesauttaisi kaksosten saantia. Kumma juttu, että vaikka omaa jo kolme lasta, tahtoo vielä kaksi lisää!

445061.jpg
Niinpä synnytyskin alkoi. Kaikki muut olivat töissä ja Lucy oli juuri menossa hakemaan aamun postia kun synnytys alkoi. Kappas, siskonsakin Nicky oli päässyt seuraamaan synnytystä sekä joku muu naapuri.

445190.jpg
"Voi, miten kaunis lapsi!" Lucy henkäisi nähdessään uuden käärön. Tosiaan, kaunein lapsi tähän mennessä. Tytön nimeksi tuli Coraline.

445201.jpg
Mutta eihän se vielä riittänyt. Coraline-käärön seuraksi tuli tämä toinen ihan söpö poikavauva, joka nimettiin Riveriksi.

445186.jpg
Samana iltana myös Veronica kasvoi lapseksi. Tuota.. juu.. ihmeelisen näköinen.

445198.jpg
Aika kuluikin nopeasti ja seuraavaksi olikin Coralinen ja Riverin kasvunpaikka taaperoiksi. Tässä on Coraline, josta tuli aivan älyttömän suloinen pikkuneiti!

445199.jpg
Ja sitten kasvoi River, josta tuli myös ihan söpö mutta muistutti kovasti vanhempia sisaruksiaan. Ja kuten kuvasta huomaatte, Callie ja Asser kasvoivat myös vanhuksiksi.

445081.jpg
Taaperoita opetettiin viimeistä päivää sillä kasvun paikka oli pian. Mummi opetti Jayta puhumaan ja isoisä opetti Coralinea kävelemään.

445056.jpg
Myöskin Venus opetettiin potalle.

Tässä vaiheessa voinen kertoa, että olen kadottanut puolet kuvista ja muutenkin aivan sekaisin viiden lapsen kasvojenpiirteiden muistamisessa, joten pahoittelen sekavuuksia. 

445148.jpg
Tässä on nyt sitten Jay lapsena. Hieman.. persoonallisen näköinen. Venuksen lapsuus kasvokuvan kadotin jonnekkin, joten häntä ette näe. No, samannäköinen hän on kuin Veronicakin.

445146.jpg
Tytöt onneksi osasivat pitää hauskaa yhdessä. Veronican rastat kuolivat joten hän sai kikkuratukan myös. Ja Venuksella on tuo ihmeellinen perintötukka.

445107.jpg
"Mutta.. enhän minä ole tehnyt mitään!?" Jackie yritti selitellä Lucylle jonka käytös oli ihmeellistä.

445080.jpg
"Minä näin omin silmin miten kuljetit taas muka salaa sen tytön hupakon minun talooni! Minun makuuhuoneeseeni! Sinähän olet vielä alusvaatteilellasi! Missä se ämmä on?!" Lucy raivosi.

445143.jpg
Coraline ja River olivat ihmeissään että miksi seinän takaa kuului kauheaa huutoa, eikä heitä tultu päästämään kehdoistaan.

445179.jpg
"Sinä lähdet nyt tästä talosta! Minä pärjään varsin hyvin ilman sinua!" Lucy huusi Jackielle joka kielsi edelleenkin kaiken. "Mutta ethän sinä voi! Meillä on viisi lasta enkä minä ole tehnyt mitään!" Jackie puolusteli itseään.

445108.jpg
Vanhemmat eivät olleet huomanneet että Jay oli seisonut ovella kuuntelemassa. "Isä lähtee pois!" hän vain itki.

445123.jpg
Jackie hyvästeli kaikki lapset kerrallaan, mutta Veronican kanssa hän piti vielä pitkän juttutuokion. "Minä tulen kyllä katsomaan sinua aina kun voin" Jackie lupasi.

445114.jpg
Lucy löysi sen hupakon joka erotti hänet ja Jackien. Tyttö seisoskeli hänen olohuoneessaan. Hän kävi suoraan kimppuun ja voitti tappelun.

445089.jpg
Seuraavana päivänä olikin sitten taas syntymäpäivien aika. Tässä on River.

445085.jpg
Ja tässä Coraline, joka on myös hieman oudonnäköinen..

445062.jpg
Callie! Mitä sinä puuhaat! Ruoka on uunissa ja sinä päätit unohtaa sen sinne ja ruveta puhdistamaan hampaitasi! Ei ei ei! Sinä senkin vanhuuden höppänä, heti se ruoka pois uunista!

445178.jpg
Mutta liian myöhään. Tulipalo levisi ja paikalle ilmestyi Jackie työasussaan, lasten ystävä koulusta ja joku tätyliini jonkun töistä. "Ei se minun vikani ollut!" Callie huusi kaiken palon keskellä. Hätä oli suuri. Asser, Lucy ja Veronica olivat liekeissä.

Mutta vain Asser ja Lucy pelastuivat..

445128.jpg
.. Ja Callie sairastui pahasti. Kukaan ei tiennyt mikä häntä vaivasi.

445127.jpg
Suruaika oli kova. Miltei kaikki vain itkivät.

445119.jpg
Onneksi talossa oli jotain iloisiakin hetkiä. "Hei, mehän kasvamme Venuksen kanssa tänään ja te kasvatte ihan pian sen jälkeen! Kohta olemme teinejä!" Jay iloitsi hengaillessaan sisarustensa kanssa.

445184.jpg
Callienkin sairaus vaan paheni entisestään. Kukaan lääkäri ei osannut auttaa.

Kuinka lasten teini-ikäisyys onnistuu? Mitä Callien sairaudelle käy? Entä miten Lucy pärjää yksin lapsensa kuolemasta ilman miestä? Kaikki seuraavassa osassa!

~~~~~~~~

No tulipas räkäinen osa. Pahoittelen suuresti. Jättäkää ihmeessä kommenttia! : >

torstai, 8. helmikuu 2007

Osa 4. Yliopiston suuret suhdesolmut.

Noniin. Sain vihdoin voimia jatkaa. :> Tämä jakso on varmasti hieman sekava. Edelleen siis jättäkää toki kommenttia! Kiinnostaa ketkä tätä lukevat. :) Aloitetaan.

383183.jpg
"Ihanaa päästä vihdoin pois kotioloista!" Lucy huokaisi pitkän taksimatkan jälkeen. Tytöt saapuivat suuren ja erittäin ruman rakennuksen eteen. "Tässäkö meidän pitäisi asua? Hyi, minä en tuonne mene," Nicky katsoi asuntolaa rypistäen otsaansa. "Äh, älä jaksa taas valittaa. Valitit koko taksimatkankin siitä miten unohdit hiuslakkasi," Nancy ärhenteli siskolleen. "Tytöt tytöt, tästä voi tulla varsin mukavaa. Muutamme heti vuokrakämppään kunhan saamme ne puuttuvat kaksituhatta," Lucy rauhoitteli.

383181.jpg
Siskokset asettuivat aloilleen. Aamuisin televisionkatselu oli varsin houkutteleva vaihtoehto opiskelun sijaan. Syöminen oli myös yksi harrastuksista, olihan asuntolassa oma kokki joka väsäsi ruokaa minkä ehti. Sen kyllä näkee tytöistäkin...

383188.jpg
No, eihän sitä televisiota voinut kokoaikaa katsella. "Opiskelu maistuu aivan puulta!" Nancy valitti.

383190.jpg
Pikku diiva - Nickymme oli myös opiskeltava. Hän oli jäädä pahasti jälkeen. Lucy tietenkin oli tehnyt kaiken esseistä lopputöihin jo päivän ennen loppukoetta.

383195.jpg
Nicky viettikin aikaansa tiirailessaan kaukoputkella poikia. "Hihi, tuo poika on juuri menossa suihkuun," Nicky hihitteli. Nicky, olet jo melkein aikuinen, ei sen ikäisenä enää tiirailla puolialastomia teinipoikia!

383199.jpg
"Kehtaatkin tiirailla minua kaukoputkellasi!" Poika raivosi Nickylle. "E-een minä sinua tiiraillut...," Nicky yritti selittää. Hah, Nicky, jäitpäs kiinni!

383185.jpg
Ensimmäinen vuosi menikin hyvin. Kaikki saivat parhaat mahdolliset numerot ja se tiesi rahaa. Tytöt ovat siis valinneet teatteritaiteen pääaineeksi, kuten kuvasta huomaatte.

383208.jpg
Nyt siis vihdoin tulevia aviomiehiä metsästämään! No, nämä asuntolan juntit eivät aviomieheksi kelpaa millään.

383224.jpg
Nancy päätti kokeilla onneaan soittelemalla palvelunumeroihin. "Mitä, onko sinulla syyliä silmäluomissasi?! Ei kiitos, hyvästi!"

383236.jpg
Nancy menikin liian pitkälle ja soitti palokunnan vaikka paloa ei ollutkaan. Lucy sai huudot. "Te pienet pennut ette enää ikinä soita väärää hälytystä! Meillä on parempaakin tekemistä!" Palomies (nainen, itseasiassa) raivosi. Niinpä tytöt saivat vielä sakotkin.

383193.jpg
Niin, eipä mennyt kauaakaan kun avuton kokki sytytti tulipalon. Palomiehille olisi turha soittaa, he eivät kuitenkaan saapuisi paikalle pilasoiton jälkeen. Onneksi joku urhea opiskelija sammutti palon.

383226.jpg
Tytöt päättivät lähteä illaksi vielä paikalliseen baariin katselemaan miestarjontaa. Nancy on nähtävästi iskenyt silmänsä johonkin. "Ei täältäkään ketään tunnu löytyvän," Nicky valitteli Lucylle. "No, voimmehan silti viettää mukavan illan tyttöporukalla," Lucy rohkaisi.

383217.jpg
Nicky kokeili DJ-hommia. Taskurahaakin saatiin.

383219.jpg
Kun Lucy vuorostaan kokeili baarimikon hommia. Minusta hän näyttää aivan ammattilaiselta.

383211.jpg
Pian pihalla tepastelikin varsin komea miesehdokas. Nicky juoksi ensimmäisenä tämän kimppuun kokeilemaan onneaan. "Hei, olen Nicky Hope. Sinulla on varsin... kaunis paita..," Nicky tyrkytti itseään.

383214.jpg
Seuraavaksi Lucy kokeili onneaan. Mies joka paljastui Nicoksi, piti kummastakin tytöstä varsin paljon.

383202.jpg
Pian tytöt lähtivätkin kotiin ja Lucy ryntäsi opiskelemaan.

383221.jpg
Myös Nancy oli löytänyt varsin mielenkiintoista seuraa. "Ai minuako tarkoitat? Enhän minä ole kaunis," Nancy sanoi Immi-tytölle joka kehui häntä maasta taivaisiin.

383216.jpg
Nancy tajusi kiinnostuvan Immistä enemmän ja enemmän. Tytöt lepertelivät toisilleen minkä kerkesivät ja pian jo seurustelivatkin.

383227.jpg
Eräänä aurinkoisena (hehe) päivänä asuntolan pihalla pyöri varsin komea poika. Lucy ihastui tähän heti ja päättikin iskeä tämän, vaikka mikä olisi!

383230.jpg
Ulkomuoto ei kuitenkaan Lucya viehättänyt niin paljoa, joten auttoi Jackie-nimistä poikaa kunnostautumaan. "Voi, olenpas hyvännäköinen!"

383234.jpg
Söhelsin ja muutin Jacken ihonvärin vaaleaksi. (Tiedän, sitä ehkä ei saisi käyttää, mutta voivoi sanon minä). Jackiesta tulikin varsin komea nuorukainen. (Nuo ihonvärit ovat kamalat! Latasin järkyttävät korvaavat, jotka onneksi vaihdoin parempiin sitten myöhemmin.)

383363.jpg
Nicky päätti kutsua vielä Nicon kylään. Taustalla Nancy.

383361.jpg
Nicolle tehtiin myös varsin komea muodonmuutos. Pojat ovat valitettavasti hirmu saman-näköisiä. Ja kuten jotkut nokkelat saattavat huomata taustasta, tytöt ovat vihdoin muuttaneet vuokra-asuntoon ja perustaneet osakunnan.

383240.jpg
Opiskelu otti koville Lucyakin. "En millään jaksaisi herätä keskellä yötä luennolle, vaikka pidänkin siellä olemisesta," hän haukotteli.

383239.jpg
Eräänä päivänä sitten tapahtuikin ihmeitä. Nicky sai Nicolta ensisuudelmansa.

383248.jpg
"Nico, mennäänhän kiloihin? Mennäänhän?" Nicky kihlasi Nicon! Awwww. Nico tietenkin suostui.

383243.jpg
No, Nicosta selivisikin sitten jotain. Hänellä oli jo tyttöystävä, joka sattui olemaan Nancyn tuttava ja kylässä juuri heidän luonaan.

383245.jpg
"Kuinka kehtaat! Minä kun luulin että me menemme yliopiston jälkeen naimisiin mutta sinä päätitkin naida tuon hupakon!" Tyttö raivosi.

383250.jpg
"Minä en ole kiinostunut sinusta enää tippakaan! Itse olet pettänyt minua näiden vuosien aikana tarpeeksi monta kertaa! Olet vapaa, lähde äläkä enää näytä naamaasi minulle!" Nico raivosi ja lähetti entisensä pois. Haha, siitäs sait! Nico on nyt minun hallussani!

383252.jpg
Myös Lucy teki jotain. Hän kosi Jackien! Ah, rakkautta ilmassa. Nancy ja Immi, Nicky ja Nico, Lucy ja Jackie. Immi ja Nico ovat muuttaneet tyttöjen luokse osakunnan avulla. Jackie ei voi muuttaa, sillä hän on jo aikuinen. Vuodet kuluivat ja kaikki olivat varsin onnellisia.

383263.jpg
Nicosta ilmeni myös jotain muitakin puolia.. Hän tykkäsi pokkana katsella tyttöystäväänsä suihkussa. Jo on otsaa. No, kukapa poika ei pitäisi tuosta puuhasta? <Nyt voin ilmoittaa että tytöt sekosivat..>

383260.jpg
Nancy huomasi kaipaavansa myös miehekästä seuraa rinnalleen. Nico oli aivan liian helppo tapaus rakkaustavoitteineen. "Hmm.. Oletpas komea siinä vieressäni..," Nancy leperteli. "Itse olet varsin kaunis.. Nicky ei saa ikinä tietää...," Nico oli aivan myyty.

383274.jpg
Mutta Nickypä päätti samaanaikaan kokeilla Jackieta, joka on houkuttanut häntä jo pitkään! Ja kukapa mies voisi kieltäytyä Nickyn kaltaisen kaunottaren hellistä otteista. Lucy ei saanut tietää, onneksi. Mutta..

383277.jpg
.. Nicky kuuli hihitykset ja lepertelyt viereisestä huoneesta jossa Nico ja Nancy olivat. "Sinä senkin.. kuinka kehtaat!?" Nicky raivosi Nicolle. Jackie ei ollut mielissään tapahtumista.

383285.jpg
"Turha sinun on minulle huutaa! Tiedän varsin hyvin mitä puuhastelit Jackien kanssa viereisessä huoneessa!" Nico päätti pistää vastaan ja jatkoi: "Minun puolestani olet vapaa tekemään mitä haluat, senkin lehmä!". Nancy oli varsin onneissaan tapahtumista. Hullu nainen.

383279.jpg
"Onnea pettämisen johdosta!" Simit ne osaavatkin onnitella viisaista asioista.

383282.jpg
Nancy päätti siis että Nico oli vain yhdenkerran juttu ja päätti jatkaa elämäänsä Immin kanssa. Myös Jackie ja Lucy siis olivat vielä yhdessä. Mutta Nicopa ei kuvitellutkaan Nancyn ja hänen jutustaan yhdenillan juttua, ei tosiaankaan. "Hänhän on tyttöystäväni!" Nancy puolusteli Nicolle joka ryntäsi huoneeseen ja antoi Nancyn kuulla kunniansa.

383289.jpg
Niinpä niin. Nancy oli tullut raskaaksi. Mutta kenelle? No, tuskimpa Immille joten ainoa vaihtoehto oli Nico.

383301.jpg
"Mitä minä teen? Siskoni vihaavat minua, Immi vihaa minua ja jopa Nico vihaa minua! Kaiken lisäksi olen raskaana!" Nancy itki usein. Onneksi yliopisto loppuisi tänään. Ja tarkkasilmäiset huomaavat varmasti sormuksen Nancylla, hän on siis kihloissa Immin kanssa.

Nyt pieni kertomus, menitte varmaan sekaisin: Nicky ja Nico olivat kihloissa, Nico petti Nickya Nancyn kanssa ja Nicky petti Nicoa Jackien kanssa. Nico ja Nicky erosivat. Jackie ja Lucy ovat kihloissa, eikä Lucy saanut tietää Jackien pettämisestä Nickyn kanssa. Nancy jatkoi suhdettaan Immin kanssa ja he ovat kihloissa. Nico suuttui Nancylle tämän päätöksestä ja samalla Immi sai tietää Nancyn yhdenillan jutusta Nicon kanssa. He eivät eronneet, mutta välit eivät ole lämpimät. Nancy tuli raskaaksi Nicolle. Minulla on siis teiniraskaushack.

383303.jpg
Viimeisen loppukokeen jälkeen Nancyn mahakin rupesi pyöristymään.

383304.jpg
Tytöt soittivat taksin ja lähtivät. Jokainen kasvoi vuorollaan. Ensin Lucy..

383307.jpg
.. sitten Nancy ja viimeiseksi Nicky. Asuvalinnat olivat ainakin kohdallaan. Lucy sai parhaimman päättötodistuksen, Nicky ja Nancy toisiksi parhaimmat.

~~

Tähän siis päättyy neljäs jakso. Kuka selviää perijäksi? Se selviää seuraavassa jaksossa. ;) Kommenttia laittakaahan.

tiistai, 30. tammikuu 2007

Osa 3. Nopeaa toimintaa.

Tässä jaksossa siis tulee asiat suhteelisen nopeasti, sillä en ole ottanut/olen kadottanut suurimman osan tyttöjen lapsuus-kuvista. Koittakaa kestää! Ja kommenttia taas tulemaan. :)

368845.jpg
Callie on ruvennut viettämään huolestuttavan paljon aikaa tyttöjen tietokoneella. "Äitiii tule leikkimään meidän kanssa!" Tytöt pyysivät usein koulusta tultuaan tietokoneelle jumittunutta äitiään leikkeihin.
"Kullan-nuput, en millään nyt ehdi. Äiti kirjoittaa.. khrm.. romaania," Callie vastasi aina.

368859.jpg
Asin keittotaidot eivät olleet kadonneet minnekkään. Tosin, siivoustaitoa voisi hieman hioa. Aamiainen oli edelleen haisemassa pöydällä. "Kaikki syömään!" As huuteli perhettään. Tytöt juoksivatkin suinpäin ruokailemaan. Koulussa ja leikkiessä tulee nopeasti nälkä ja Asin herkut ovat tyttöjen mieleen. Callieta ei kuitenkaan kuulunut ruokailemaan. As oli huomannut saman kuin tytötkin; hänen vaimonsa vietti aivan liian paljon aikaa tietokoneella.

368861.jpg
Asin ja tyttöjen syötyä, Callie oli tulossa hakemaan välipalaa tietokoneen ääreen, mutta As yllätti hänet.
"Nyt rouva alapas selittämään! Mikä siellä tietokoneella on niin mielenkiintoista, ettet voi edes syömään saapua?!" As raivosi vaimolleen. "Mutta kulta.. minähän kirjoitan kirjaa..," Callie yritti selitellä. "Minä en usko sinua. Nykypäivänä jokainen sinkkusim istuu netissä etsimässä seuraa ja uskonpa että sinä olet vikitellyt itsellesi uuden miehen!" As jatkoi raivoamista.

368869.jpg
"Kuinka sinä kehtaat väittää tuollaista! Olen vain niin upputunut kirjaani! Kyllä minä niitä miehiä muualta metsästäisin kuin internetistä, mikäli minun pitäisi metsästää!" Callie huusi täyttä kurkkua Asille. Välit viilenivätkin joksikinaikaa.

368876.jpg
As tietenkin kaipasi siis lohdutusta. Niinpä naapurin Felicia sai toimia lämmittimenä. Felicialla taisi ollakin jotain mielessään..

368888.jpg
Niinpä niin. Olisihan se pitänyt heti arvata. Onneksi Callie tosiaan oli siellä tietokoneella, niin ei tullut suurempia yllätyksiä. "Mmm Felicia.. olet niin kaunis," As flirttaili.

368877.jpg
"Kunpa As ei saisi tietää mihin olenkaan alentunut... minun täytyy lopettaa tämä..," Callie pohti töistäpäästyään ja koneelle kiiruhduttuaan. Tästä voimme vain päätellä että olihan sillä Calliella mielessään vähän muutakin kuin romaanin kirjoittelut.

368897.jpg
"Sinä senkin riiviö... !" Taloudenhoitaja Lulu kirosi mielessään. Nicky oli kokoajan sotkemassa jokapaikkaa ja sehän tarkoittaa sitä että taloudenhoitaja sai siivota Nickyn jälkiä.

368887.jpg
Lucy ja Nancy taas jumppasivat ja keräsivät kuntopisteitä sillävälin kun Nicky päätti sotkea. Olihan nämä tytöt sentään siistejä.

368889.jpg
Nicky katseli iltaisin sitä jalkapalloa. Nancy ja Lucy keräsivät sillävälin pisteitä yliopistoa varten. Uskon että heistä jommastakummasta tulee perijä. Vihaan sottaisia Simejä, joten Nicky oli pakko hylätä.

368882.jpg
Kaksoset olivat silti parhaitaystäviä. He tekivät kaiken muun yhdessä paitsi nuo pari yllämainittua asiaa.
"Sisko, olet tärkeä!" He sanoivat toisilleen yhdestä suusta. (Pinkkipyjamainen on Nicky ja ruskea Nancy. Kai. Heitä ei todellakaan erota toisistaan.)

368880.jpg
Lucy nappasikin kadulta tälläisen komistuksen. Hän on tosin omatekemäni Sim, joten ei voi olla tuleva perijänmies. Mutta, kyllähän tästä ystävän voisi saada.

368881.jpg
Kaksoistytöillä tulikin pieni kina tästä Josh-nimisestä teinipojasta. Nicky yritti jutella tälle kovasti mukavia mutta Josh ei tuntunut kiinnostuvan Nickyn jutuista vaan katselisi mielummin jalkapalloa televisiosta. Nancy ei pitänyt yhtään Nickyn niinsanotuista "iskuyrityksistä".

368879.jpg
Tästä kyllä huomaa että As rakastaa Nickya eniten. Kummatkin ahmivat aamiaisensa niin kiireesti kuin ehtivät, vaikkeivat muut ole tulleet vielä edes koko pöytään!

368890.jpg
Aamiaisen jälkeen Callie soitti oudon puhelun. - "Kyllä kyllä. Juu, näemme siis pian. Hei." Muu perhe ihmetteli kovasti Callien puhelua. "Eikai vaan hän soita kenellekään muulle miehelle.." As mietti katkerana.

368894.jpg
Ei, ei suinkaan miehelle. Tai, no tälle pienelle uros-kissanpennulle! Tytöt toivoivatkin kovasti kissanpentua ja koska tänään on heidän syntymäpäivänsä, Callie osti sen heille. Kissan nimi on siis Cho.

368847.jpg
Callie se vain ylenee urallaan! Raha kyllä kelpaa!

368864.jpg
Sudet ovat taas kaivaneet pihan täyteen kuoppia. Niitä saikin ajaa kokoajan tiehensä, sillä kuopat olivat hyvin rumannäköisiä.

368846.jpg
Tytöt olivat koulusta tultuaan hyvin jännittyneitä. Tänään he saavuttaisivat pitkään odotetun teini-iän! Kuvassa siis Nicky (?).

368883.jpg
Niinpä kello vierähti kuuteen ja kaksoistytöt kasvoivat ensiksi. Yleisöä ei ainakaan ole liikaa. (Valitan että seinät ovat alhaalla, muuten kuvasta ei olisi tullut yhtään mitään.)

368855.jpg
Ja sitten kasvoi vielä Lucy.

368878.jpg
Tässä on nyt sitten Nancy. Hän sai perhetavoitteen.(En muista elämäntoivetta). Nancy muutti tyyliään aika lailla, kuten varmasti huomaatte.

368960.jpg
Tässä on Nicky joka sai romantiikkatavoitteen. Elämäntoive oli joku hankala. Nicky muutti tyyliään myös.

368892.jpg
Ja tässä vielä tuleva hikipinkomme Lucy. Lucy sai myös perhetavoitteen ja elämäntoive taisi olla hanki 6 lapsenlasta.

368884.jpg
Nancy oli aivan hulluna maalaamiseen. Talo sisustettiin uudelleen tyttöjen kasvettua. Taustalla siis Nancyn huonetta.

368895.jpg
Lucy ei suostunut lähtemään minnekään ennenkuin oli pedannut sänkynsä. Anteeksi vain Lucy, mutta joudut valitettavasti lähtemään. Sillä..

368848.jpg
.. kaikki tytöt lähtisivät nyt yliopistoon! Nancy sai stipendin luovuudesta, hyvästä todistuksesta ja kunnosta. Lucy sai stipendin ruuanlaitosta, kunnosta, luovuudesta, siivoamisesta ja hyvästä todistuksesta. Nicky sai vain kunnosta ja hyvästä todistuksesta.

368853.jpg
Tytöt siis pakkasivat huoneensa tavarat (ei tarvitsisi sitten vähillä rahoilla sisustaa) ja suuntasivat kohti yliopistoa.

368854.jpg
"Kampukseen kiitos!"
(Nancyn lähtökuvan kadotin jonnekkin, mutta kyllä hän lähti myös yliopistoon.)

~~

Seuraavassa osassa ihmetelläänkin tyttöjen yliopisto-arkea ja etsitään heille miehiä jotta uusi perijä voitaisiin saada alulle. Minä tietenkin tiedän kuka on perijä, mutta pidän sen salaisuutena ja te joudutte kärsimään odottaessanne uusia jaksoja. ;)

torstai, 25. tammikuu 2007

Osa 2. Syntymäpäiviä kerrakseen!

358842.jpg
Ja sieltähän tuli.. Tyttö! Callie oli aivan onneissaan! Asia vähän harmitti, ettei hän saanutkaan jalkapallo-seuraa, mutta
televisiokin unohtui tämän mielestään pian. Tyttö ristittiin Lucyksi ja hän oli perinyt kaiken äidiltään. Tosin, hiustenvärin
alkuperää ei tiedetty. Silmät olivat myös vihreät, niinkuin Calliella on oikeasti piilolinssiensä alla.

358843.jpg
Vaikka tytöstä tuskin tulisi isälleen jalkapallon-katselu seuraa, As rakasti silti tyttöään paljon.
"Ehkäpä vielä voisimme saada pojan, minulle seuraksi..", As mietti helliessään Lucy-tytärtään.

358845.jpg
Callie vietti kaiken vapaa-aikansa joka vauvan huolehtimiseltaan ehti omiin juttuihinsa. Sohvilla pomppiminen oli
myös hauskaa tanssimisen rinnalla.

358847.jpg
"Olen raskauden jälkeen lihonut hirvittävästi!" Callie kauhisteli aamulla käydessään vaa'alla. Niinpä heti aamupalan
jälkeen hän aloitti kuntoilun, jolla saisi liikakilot pois ja auttaisi työssäkin.

358850.jpg
Esterata-urapalkinnon pihalle pystyttämisen jälkeen Callie pääsisi myös kokeilemaan sitä. Tosiaan, kokeilemaan.
Callien rähmälleen lentely ei ollut hirveän mukavaa, mutta kauneudesta on kärsittävä.

358853.jpg
"Voi sinua höpönassua.. ", As mietti katsellessaan hymyillen vaimoaan, joka kaatuili kuntoilessaan. "Teen sitten lounaaksi salaattia,
niin eipä ne niinsanotut liikakilosi tule takaisin."

358857.jpg
Maittavan salaattiaterian jälkeen Callielle tuli outo pistävä kipu vatsaan.
"Voi, taisin syödä liian nopeasti. Tai sitten..

358859.jpg
.. eilinen vapaailta muistutti romanttisista hetkistään", Callie totesi hieman pettyneenä. Juurihan he saivat Lucyn! Heti perään
tulisi toinen lapsi. Hoidettavaa olisi eikä Callie pääsisi töihin!
"En tahdo olla iänikuinen kotiäiti! Tahdon nauttia aikuisuudestani vielä kun voin!" Callie väänsi itkua.

358861.jpg
As oli aivan innoissaan, vaikka vaimonsa olikin masentunut ja väsynyt.
"Kulta, saamme taas lapsen! Tämä on lahja! Mikä annettaisiin sen nimeksi?" As innostui. Callie ei jaksanut
välittää miehensä innostuneesta olemuksestaan, vaan päätti syödä tarpeeksi ettei yöllä tarvitsisi nousta syömään.

358864.jpg
Seuraavana aamuna Lulu Harakka, Hope-perheen siivooja ei ollut hyvällä tuulella.
"Mitä sinä senkin karvainen otus katselet perääni kuolaten?!" Lulu huusi Asille käyden tämän kimppuun.
"Senkin harakka! Minulla on vaimo joka on paljon kauniimpi kuin sinä, joten turha luulla että minä sinua katselisin!" As
huusi siivoojalle rökittäen tätä.

358866.jpg
Heti tappelun loputtua, Callie rupesi huutamaan aivan valtavasti. "As! As! Nyt lapsi syntyy!"
As ei saanut hengitettyä. Hän myöhästyisi töistä, mutta tämä olisi pakko nähdä.

358869.jpg
Ja sieltä tuli taas tyttö! Hän oli aivan saman näköinen kuin isosiskonsa syntyessään. Kaikki äidiltä perittyä.

358871.jpg
"Voi ei! Sieltä tulee vielä toinen! En kestä, taidan pyörtyä!" Callie huusi kivuissaan.

358875.jpg
Sieltähän tuli toinenkin tyttö. Kaksoistytöt saivat nimikseen Nancy ja Nicky.
"Callie, en oikein tiedä miten pärjäämme. Meillä on kolme lasta hoidettavana ja minun on pakko käydä töissä että saamme rahaa",
As sanoi huolestuneena vaimollensa.
"Meidän on pakko palkata lastenhoitaja, en millään pärjää näiden vaippamaakareiden kanssa yksin", Callie huokaisi.

358878.jpg
Lucy sai viimeiset hellyydenosoitukset vauvana sillä heti pikkusisarusten synnyttyä tämän olisi aika kasvaa!

358885.jpg
"Kaikki varmasti helpottuu Lucyn kasvettua taaperoksi ja nyt kun lastenhoitajakin saapui.." Callie mietti epätoivoisena
pidellessään tytärtään sylissä.

358889.jpg
Voi, kuinka söpö taapero Lucystä tulikaan! Lucysta ilmeni että hän on hyvin siisti, toimelias ja kiltti sekä horoskoopiltaan
kalat.

358890.jpg
"Äiskä opetti minut kävelemään.."

358891.jpg
"Ja iskä puhumaan!" Lucy oli kiltti ja herttainen lapsi. Vanhemmatkin pystyivät hoitamaan kaksosia
rauhassa kun Lucy pärjäsi vallan mainiosti omillaan. Potalla käyminenkin onnistui helposti ja Lucy keräsi mielellään
taitopisteitä yksikseen.

358894.jpg
No, osasi Lucykin olla välillä julma. "Miksette tule hoitamaan minua! Tahdon leikkimään!" Lucy parkui kehdostaan.
Onneksi vanhemmilta riitti tietenkin aikaa myös Lucylle.

358895.jpg
Sitten juhlittiinkin kaksosten syntymäpäivää! Aika menee niin hurjan nopeasti.
Ensiksi kasvoi siis Nancy. Nancy on aivan täsmälleen samanlainen luonteeltaan kuin isosiskonsa. Siisti,
toimelias, kiltti kalat.

358896.jpg
Ja tietenkin heti perään kaksois-sisko Nicky. Nicky ei ollut samanlainen kuin siskonsa. Ei, ei ollenkaan.
Tämäpä peri isältään sottaisuuden (voi ei..) mutta oli onneksi menevä, toimelias ja kiltti. Horoskoopiltaan myös kalat,
niinkuin siskonsakin.

358904.jpg
Nickyssa olikin hoitamista. Tämä itki koko ajan huomiota, eikä antanut siskonsa nukkua lainkaan.

358906.jpg
As otti heti Nickyn lempitytökseen. Callie piti enemmän Lucysta ja Nancysta, en tosin tiedä miksi. As jaksoi
hoivata Nickya ja ajatteli, että ehkä Nickysta tulisi hänelle jalkapallo-seuraa vaikka olikin tyttö.

358907.jpg
Mutta mitäs tässä tapahtuu? Murtovaras on tullut ryöstämään viimeisetkin rahanrippeet! Kaksosten huoneen sisustamiseen
meni kaikki rahat ja nyt varas aikoo viedä elintärkeitä tavaroita! Äkkiä poliisi paikalle!

358910.jpg
"Kuntoni taitaa olla rapistunut. Hävisin varkaalle tappelussa. Anteeksi", Poliisi totesi harmissaan ja lähti.

358911.jpg
Aamulla kaikkien herättyä As ei voinut uskoa tätä todeksi.
"Olin nukkunut kun varas kävi viemässä meidän tavaramme! Jos olisin ollut hereillä varas olisi kyllä saanut niin köniinsä.. Eikä
poliisikaan tehnyt mitään! Miten näin voi käydä!" As pohti vihaisena.

358914.jpg
Onneksi oli sentään vapaapäivä. As opetti Nickyn puhumaan ja kävelemään. Pottailukin sujui sitten myöhemmin kaiken sen itkun jälkeen.

358918.jpg
Ja Callie opetti Nancyn puhumaan, kävelemään ja potalle. Se onneksi sujui helposti, sillä Nancy oli todella innokas oppimaan kaiken mahdollisen.

358920.jpg
Niin ja kuten varmaan huomasitte kuvan takaperin, Callie päätti katkoa ja värjätä tukkansa. Itsekästä kyllä,
mutta tämä ei tahtonut olla aivan kopio lastensa kanssa. Piilolinssitkin saivat lentää roskakoriin.

358923.jpg
Miltei heti vietettiinkin Nancyn ja Nickyn syntymäpäivää. Lucy katselee oudosti taustalla.

358924.jpg
Tällä välin Lucy kasvoi! "Voi, unohdimme esikoisemme syntymäpäivän!" Vanhemmat harmittelivat.
Lucya se ei haitannut, tämä oli innoissaan uudesta ikäkaudestaan. (Ja jos joku ihmettelee, miksi Lucy kasvoi vasta
kaksosten jälkeen, vaikka oli vanhempi, niin tein pienen mokan. Tiedättehän tämän "kasva" toiminnon? Painoin sitä Lucylla ja
hänpä ei kasvanut vaan nuoreni siskojensa ikäiseksi. -___-;; (?) )

358926.jpg
Tässä on nyt sitten Nicky lapsena. Lucy tarvitsisi nähtävästi pikaisesti suihkua.

358928.jpg
Ja Nancy. Kaikista kolmesta tuli erittäin söpöjä. Tosin, Nicky ja Nancy ovat toistensa kopiot.

358931.jpg
Tässä onkin sitten koko perhe aamiaisella. Tytöillä olisi tänään ensimmäinen koulupäivä ja vanhemmatkin pääsevät
pitkästä aikaa töihin.

~~

Kolmannessa osassa seurataankin sitten tyttöjen lapsuutta ja Callien ja Asin kummallisia riitoja. Mitähän tapahtuu? Jatkoa tulee mikäli haluatte